25.9.2014

Junailua

Viimeiset tilaussukat tälläerää valmistuivat. Sievä kasa odottaa noutajaansa. Toivon että nämä sukat ovat mieluisia saajilleen.




Ihastuin tai kenties jopa rakastuin tähän farkun väriseen seiskaveikkaan. En oikeastaan koskaan ole edes ollut sinisen ystävä, mutta jokin mussa muuttui, kun odotin kuopusta. Arvelin jo raskausaikana että hän on poika koska mun teki mieli sisustukseenkin sinistä. Ja poikahan se oli, toi äidin elämään muunmuassa sinisen värisilmän! 

Junasukkia on aina kiva tehdä, ja kyllähän se on kiistaton tosiasia että pikkulapsilla ne vain ovat kirkkaasti parhaat sukat. Varsi on riittävän pitkä ja napakka, vauva ei saa potkittua niitä jaloistaan, ulkonäkö on maailman suloisin ja lisäksi ne joustavat myös pituussuunnassa, joka antaa pelivaraa koon puolesta. Tytölläni on yhä käytössä junasukat jotka olivat sopivat jo reilu vuoden ikäisenä, ja hän täyttää pian kolme. Ne tavallaan kasvavat käyttäjänsä jalan kanssa. Nämä junat matkustavat vajaa vuoden ikäiselle pojalle, ja niiden kokoa oli helppo mallata meidän 8kk jätkän jalkaan. Hänelle hitusen suuret, mutta kovasti olisivat jo käyttökelpoiset. 



Lanka: 7 veljestä farkunsininen
Malli: Junasukka
Koko: n. 1v.
Silmukoita 36, puikot 3,5mm.


Ihanat kintut, äitin pulleroreisi. <3

-Nina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.