9.10.2014

Tuubihuivi pikku prinsessalle

Kaverini oli etsinyt pienelle tytölleen tuubihuivia, mutta ei ollut löytänyt sellaista joka ei olisi tekokuitua. Hän pyysi minua tekemään, ja minähän tein. Malliksi hän oli sattumalta valinnut tämän saman, jollaisen olen jo aiemmin tehnyt itselleni, ja vielä samanvärisenäkin. Tosin tämä on paljon pienempi, omani menee kolme kertaa kaulanympäri ja on 150cm pitkä ja paljon leveämpi. Tätä muokkasin hieman että sain siitä kapeamman, jätin kaikki "ylimääräiset" silmukat pois. Reunoista ei tullut niin siistit kuin ohjeen mukaan tehdyssä jossa reunassa on 4 ainaoikeaa, joten siistin ne vielä lopuksi virkkaamalla. Samalla korjaantui pieni rullallemeno taipumus. Tällä huivilla on pituutta vain 50cm, eli tätä ei kiepauteta lainkaan. Tästä tuli kyllä suloinen, taitaa oma tyttäreni saada samanlaisen, tuota lankaakin jäi niin paljon kun ostin sitä varuuksi kaksi kerää. Lankana tässä Novita Naava, ihana lanka kutoa ja tosi miellyttävän tuntuinen, pehmeä eikä varmasti kutita. Ohje huiviin täälä.



Kuvat on vähän huonoja, kun iltamyöhällä kuvailin. Lisäksi tausta on ruma kuin saapas, mutta leikkuulauta oli juuri oikean kokoinen pitämään huivin suorassa höyrytyksen ajan ja kuvatkin tuli kätevästi sen avulla. Toivottavasti tämä kelpaa pienelle prinsessalle. :)






-Nina-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti tuo hyvän mielen, kiitos niistä.